Pitkä ura ei tarkoita sitä, etteikö edelleen voisi oppia uutta. Jussi Mäkipää on siitä hyvä esimerkki. Sermatechin palveluksessa tuli hiljattain täyteen 20 vuotta, ja parhaillaan hän suorittaa työn ohessa sähkö- ja automaatioalan perustutkintoa.

Koneasentajan roolissa Mäkipää kokee nähneensä jo melkein kaiken, joten intoa uuden oppimiseen riittää. Myös Sermatech suhtautuu myönteisesti työntekijöidensä haluun kehittää itseään ja tarjoaa siihen mielellään mahdollisuuksia. Monialainen osaaminen on niin työntekijöiden kuin työnantajankin etu.

Jussi Mäkipää opiskeli Ulvilan ammattikoulussa koneasentajan tutkinnon ja aloitti työt Sermatechin konepajalla keväällä 2003 heti armeijasta päästyään. Alkuun hän työskenteli hitsaus- ja levytöiden parissa, mutta aika pian mukaan tuli myös koneistusta ja asennusta.
– Kävi tuuri, kun sain heti alusta alkaen tehdä vähän kaikkea, muistelee Mäkipää.

Jussi Mäkipää Sermatech
Jussi Mäkipää työskentelee Sermatechin Ulvilan konepajalla ja suorittaa työn ohessa sähkö- ja automaatioalan perustutkintoa.

Uutta oppimalla kohti laajempaa työnkuvaa

Vielä vuosien jälkeenkin Mäkipää pitää työnsä vaihtelevuudesta. Sermatechin konepajalla ei juuri tehdä sarjatuotantoa, joten asentajan työn sisältö voi vaihdella paljonkin asiakasprojektien välillä.
– Komennuksilla tehdään enemmän samaa. Kaksi konetta on vielä ok, mutta kolmas alkaa jo puuduttaa, hymyilee Mäkipää.

Mäkipään aikanaan suorittama koneasentajan ammattikoulutus oli metallipainotteinen.
– Alun perin minun piti tehdä muutama vuosi töitä ja jatkaa sitten sähköalan opintoja, mutta 20 vuotta on mennyt nopeasti. Onneksi opiskelu on edelleen mahdollista.

Opiskeluintoa kasvatti ABB:n järjestämä nelipäiväinen robottihuoltokurssi, jonka Mäkipää kävi vuonna 2022. Kävi ilmi, että jatkokouluttautuminen robottien parissa vaatisi sähköpuolen tutkintoa.
– Koen, että olen nykyisessä roolissani nähnyt jo melkein kaiken mahdollisen. Työ on monipuolista, mutta uutta tulee silti aika vähän.

Innolla takaisin koulun penkille

Siitä se ajatus sitten lähti, ja marraskuussa 2022 Mäkipää aloitti sähköasentajan tutkinnon suorittamisen oppisopimuskoulutuksena.
– Vuoden 2022 lopulla olin kuusi päivää koulussa opiskelemassa sähköoppia. Oli siinä jotain tuttua omilta kouluajoilta, mutta kyllä tekninen kehitys on mennyt niin hurjasti eteenpäin, että myös sähkötekniikan osalta puhutaan ihan eri maailmasta kuin 2000-luvun alussa.

”Opintojen myötä saan uutta sisältöä
työhöni vielä näin 20 vuoden jälkeen,
joten minulla ainakin riittää intoa.”

Syksystä 2023 alkaen Mäkipään on tarkoitus käydä koulua Sataedun Ulvilan toimipisteessä kerran viikossa ja suorittaa näin sähkö- ja automaatioalan perustutkinto kahdessa vuodessa.
– Työn ohessa opiskelu vaatii sitoutumista niin minulta, työnantajalta kuin oppilaitokseltakin. Opintojen myötä saan uutta sisältöä työhöni vielä näin 20 vuoden jälkeen, joten minulla ainakin riittää intoa. Olisi hienoa päästä näkemään esimerkiksi joku projekti alusta loppuun – levytöistä sähköasennuksiin asti. Myös huoltotöissä on hyötyä sekä mekaanisesta että sähköalan osaamisesta. ­

Uuden edessä Mäkipää ei jännitä, vaan odottaa innolla uusien asioiden oppimista.
– Innostuksen huomasi jo ensimmäisinä koulupäivinä. Istuin eturivissä ja kuuntelin kiinnostuneena, kun joskus aiemmin olisin varmaan nukahtanut. Kahvitauollekaan ei olisi malttanut lähteä, kun teki mieli jäädä kuuntelemaan.

Kiinnostaako ura Sermatechilla?

Rekrytointi-osiosta löydät mahdolliset avoimena olevat työpaikat ja ohjeet avoimen työhakemuksen lähettämiseen. Tutustu myös yritykseemme, kuten Sermatechin mekaniikkavalmistukseen, kattavaan automaation ja robotiikan erikoisosaamiseen sekä muihin palveluihimme tai ota yhteyttä, niin jutellaan lisää.

Lisätietoja:
https://www.sermatech.fi/yritys/ota-yhteytta

Artikkelit ja uutiset
Palvelut
Asiantuntijapalvelut
Erikoisosaaminen
Tuotteet
Yritys
Ota yhteyttä

Sivustomme käyttää evästeitä.

Ole hyvä ja vahvista alla, hyväksytkö sivujen käyttöön liittyvien evästeiden käytön sekä tietosuojakäytäntömme. Lisätietoja tästä.